Sana voi kalskahtaa negatiiviselta, mutta mielestämme se on kaikkea muuta. Ylpeys ei ole synonyymi ylimielisyydelle. Avaan ylpeyden aiheitamme perusteluksi:
Olemme ylpeitä yrityksestämme. Puhumme ”meistä” ilolla ja lämmöllä. ”Me” tarkoittaa sekä omaa yritystämme, sen kaikkia osapuolia ja asiakkaitamme sekä yhteistyökumppaneita. ”Meitä” ei olisi ilman ”Teitä”.
Olemme ylpeitä asiakkaistamme ja heidän onnistumisistaan. Meillä on käynyt tuuri! Kaikki asiakkaamme ovat tulleet meille suositusten kautta. Puskaradiossa on soinut oikea kanava.
Varsinaista hyvää tuuria on se, että asiakkaamme ovat kultaa. On kunnia saada olla juuri näiden asiakkaiden valinta taloushallinnon yhteistyökumppaniksi. Olemme ylpeitä siitä, että olemme tulleet valituksi.
Olemme ylpeitä työmme jäljestä, mutta emme niin ylpeitä, ettemme haluaisi kehittyä. Otamme selvää uusista asioista ja opiskelemme jatkuvasti, jotta olisimme entistä parempia työssämme. Ammattiylpeyttä voi mitata joka päivä. Kun olemme päivän päätteeksi sitä mieltä, että työt tulivat hoidettua hyvin, voimme katsoa ylpeinä peiliin. Teemme parhaamme, vain se riittää.
Emme pidä asioita itsestään selvänä emmekä oleta, emme siis ole negatiivisessa mielessä ylpeitä. Kyselemme ja kommunikoimme, emme ajattele ylimielisesti osaavamme kaikkea tai pystyvämme kaikkeen. Siksikin meillä on yhteistyökumppaneita, joilta asiakkaamme voivat saada apua, jos me emme osaa auttaa. Yhdistämme asiakkaat ja yhteistyökumppanit, jos tarve tulee. Yhteistyökumppanit ovat tärkeitä myös siksi, ettei kukaan voi toimia yksin – yhdessä olemme enemmän. Olemme ylpeitä verkostoistamme.
Tällä viestillä haluamme kiittää Teitä kaikkia olemassa olevia asiakkaita ja yhteistyökumppaneita siitä, että voimme olla ylpeitä jatkossakin! Jos taas haluat mukaan ylpeään porukkaamme, ota yhteyttä niin mietitään kuinka juuri me voimme tehdä yhteistyötä.
Mukavaa helmikuun jatkoa ja tsemppiä kaikille lumipyryjen keskelle!